Pohjolan LVIturva OY laajentaa toimintansa Ruotsin markkinoille

Viime vuonna Pohjolan LVIturva OY:n liikevaihto Suomessa oli reilu 15 milj €. Keväällä 2017 perustettiin tytäryhtiö VVStrygg AB Ruotsiin. Tavoitteena on toiminnan laajentaminen koko Ruotsin markkinoille. Planet Bridge toimii johtoryhmän neuvonantajana.

”Halusimme viedä merkityksellisen putkiremonttitietouden omakotiasukkaiden saataville, kotiin asti. Halusimme tarjota vaivattoman tavan huolehtia väistämättömästi eteen tulevasta putkiremontista. Näin autamme omakotiasukkaita asumaan turvallisesti ja säilyttämään kotinsa arvon aina seuraaville sukupolville asti. Siitä syntyi Pohjolan LVIturva. Siitä ponnistamme myös tulevaan.” Näin toimitusjohtaja Juhana Kilpeläinen perustelee yrityksen syntymisen sekä syyn laajentaa toiminnan kotimaan rajojen ulkopuolelle.

Planet Bridge toivottaa LVIturva OY:n tervetulleeksi Ruotsiin. Toteamme että täällä on tarvetta ja että heidän konseptille on kysyntää. Konsepti tarjoaa vaivattoman ja turvallisen ratkaisun monen talonomistajan ongelmaan.

 

Juhana Kilpeläinen, toinen LVIturva OY:n perustajista ja VVStrygg AB:n toimitusjohtaja Ruotsin johtoryhmän palaverissa.
Juhana Kilpeläinen, toinen LVIturva OY:n perustajista ja VVStrygg AB:n toimitusjohtaja.